Vilppulankoski, virtavesikunnostus

Tehty kunnostustoimi

Vilppulankoski on yksi Pohjois-Pirkanmaan erityiskoskikalastuskohteista. Sen kalastusta on vuodesta 2013 lähtien kehitetty niin, että taimenen luontainen elinkierto otettaisiin paremmin huomioon. Vuonna 2014 toteutetuissa sähkökoekalastuksissa havaittiin, että taimen lisääntyy koskessa luontaisesti, mutta heikosti.

KVVY järjesti Vilppulankoskella talkoot 2015 ja 2016 syksyllä. Talkoilla tehtiin uusia kutusorakoita taimenen lisääntymisolosuhteiden parantamiseksi.

Vilppulankoskessa kalataloudellisena velvoitetarkkailuna toteutettu sähkökoekalastus vuonna 2017 osoitti taimenkannan vahvistuneen koskessa.

Kunnostuksen organisointi

KVVY järjesti kunnostustalkoot yhdessä erityskalastuskohteen edustajien kanssa. Kunnostusta tukivat Mänttä-Vilppulan kaupunki sekä ELY-keskuksen Järvi-Suomen kalatalouspalvelut. Kunnostustalkoisiin pyydettiin kirjalliset suostumukset maa- ja vesialueiden omistajilta.

 

Vilppulankosken maantiesillan alapuolen niska-alue kunnostuksen jälkeen.

 

Lähde: KVVY 6.11.2018