Rehevöityneiden järvien kalasto

Monet järvet ovat rehevöityneet ihmistoiminnan seurauksena. Järvien luontaisissa rehevyystasoissa on suuria eroja, mutta usein ulkoinen kuormitus on muuttanut merkittävissä määrin järven olosuhteita ja ekosysteemiä. Vedenlaadun muutoksilla on ollut sekä suoria että välillisiä vaikutuksia järvien kalaston rakenteeseen. Suoria vaikutuksia on mm. rehevöitymiskehityksestä hyötyvien lajien runsastuminen. Välillisiä kalastovaikutuksia puolestaan voi olla mm. vähentyneen kalastuksen vaikutus eri saalislajien runsauteen.

Myös suuret ahvenet ovat vesistön kannalta tärkeitä petokaloja.

Rehevöitymisen vaikutus järven ravintoketjuun

Ulkoisen kuormituksen lisääntymisen myötä kasviplanktonilla on käytössään runsaasti ravinteita. Kohonneen ravinnepitoisuuden seurauksena erilaiset planktonlevät pääsevät runsastumaan. Tasapainoisessa planktonyhteisössä eläinplanktonien kasviplanktoniin (leviin) kohdistama laidunnus pystyy rajoittamaan kasviplanktonin määrää. Rehevöitymiskehityksen myötä eläinplanktonia ravintonaan käyttävien pienten kalojen määrä lisääntyy, jolloin yhä suurempi osa järven eläinplanktonista tulee syötyä, mikä edelleen edesauttaa levien runsastumista. Järven ravintoketjussa huippupetoja ovat petokalat kuten hauki, kuha ja isot kaloja syövät ahvenet. Ylitiheässä särkikalavaltaisessa kalastossa petokalat saattavat jäädä alakynteen, eivätkä siten kykene rajoittamaan särkikalojen määrää.

Särkikalat runsastuvat rehevöitymisen myötä

Rehevöityminen vaikuttaa eri kalalajeihin eri tavoin. Lajiryhmistä särkikalat hyötyvät selvimmin rehevöitymiskehityksestä ja veden samentumisesta. Rehevöitymisestä kärsivät eniten viileää ja hapekasta vettä vaativat lohikalat. Arvostetuista saalislajeista kuha on tunnusomaisesti rehevien ja sameiden vesien laji, koska se pystyy särjen tavoin saalistamaan tehokkaasti myös heikoissa valaistusoloissa. Myös ahven ja hauki hyötyvät jossain määrin ravinnepitoisuuden noususta, mutta siihen usein liittyvän samentumisen takia näiden lajien kannat saattavat taantua suhteessa särkikaloihin. Ahven saalistaa näköaistinsa varassa, ja menestyy särkeen verrattuna sitä paremmin, mitä kirkkaampaa vesi on. Ahvenen poikaset syövät pääosin samaa ravintoa kuin pienet särjet, joten näiden lajien välillä on alkuvaiheessa kilpailutilanne, joka saattaa johtaa ahvenen kasvun merkittävään hidastumiseen.

Runsastunut särkikalakanta ylläpitää järven sisäistä kuormitusta pöyhimällä pohjasedimenttiä ravintoa etsiessään. Pohjaan painuneet ravinteet vapautuvat vesipatsaaseen ja planktonlevien käytettäviksi. Lisäksi pienikokoiset särkikalat ovat merkittävin eläinplanktonia syövä lajiryhmä rehevöityneissä järvissä. Särkikalat ovat tärkeä osa vesistöjemme luontaista eliöstöä, mutta rehevöitymisen aiheuttama särkikalojen liiallisella runsastumisella voi siis olla myös negatiivisia vaikutuksia.

Kalastuksen vaikutus 

Kalastajien määrä on yleisesti vähentynyt viimeisten vuosikymmenten aikana. Kalastuspaineessa on kuitenkin merkittäviä eroja vesistöjen välillä. Monilla järvillä kalastus kohdentuu lähes yksinomaan petokaloihin, kuten kuhaan, haukeen ja isokokoisiin ahveniin. Kalastuksen painottuminen voimakkaasti näihin lajeihin voi kuitenkin olla ongelmallista, sillä petokaloilla olisi merkitystä myös kalaston rakenteen tasapainottamisessa.

Kuha on ahvenen ja hauen ohella vapaa-ajankalastuksen tärkeimpiä saalislajeja.

Monet särkikalat olisivat ekologisesti erittäin hyviä valintoja ruokapöytään. Aiemmin särkikaloja hyödynnettiin selvästi nykyistä enemmän. Vesistöjen pilaantuminen kuitenkin käytännössä lopetti särkikalojen käytön elintarvikkeena. Kaloissa havaittiin makuvirheitä ja jätevesipäästöt aiheuttivat epämiellyttäviä mielikuvia. Nykyisin särkikalojen makuvirheet ovat monissa järvissä vähäisiä tai niitä ei esiinny lainkaan. Onkiminen, pilkkiminen ja tiheäsilmäisillä katiskoilla tapahtuva pyynti ovat hyviä menetelmiä särkien kalastukseen.